tiistai, 19. toukokuu 2009

Elli tuli taloon

Meillä on nyt pari päivää ollut erityisen jännittävää aikaa. Mummun luona naapurissa on uusi asukas, Elli. Elli on 8-vuotias chihuahua neiti.
Eilen maanantaina Elli tuli mummulle kylään ja koska päivä sujui hyvin, jäi Elli yöksi ja vielä seuraavaksi päiväksikin. Ja pahasti alkaa näyttää, että Elli jää Susun kaveriksi lopullisesti.
Tänään se jo kävi pikaisesti eläinlääkärissä kun sinne oli muutenkin menoa. Vielä Elli ei joutunut kestämään minkäänlaisia toimenpiteitä. Sydän siltä kuunneltiin ja todettiin terveeksi! Kielikin sillä pysyy suussa eikä se ole edes kuuro! Susun vastakohta siis. :)

maanantai, 11. toukokuu 2009

Ei otsikkoa

Nyt täytyy oman muistinsa takia ruveta ihan oikeasti kirjottamaan tänne tekemisiä ylös.

Viimeisen viikon aikana on tapahtunut paljon.
Koirakoulu alkoi eilen sunnuntaina. Jaken piti osallistua mutta vanhuksella on luultavasti nenäpunkki, joten Väinö meni ensimmäisellä kertaa Jaken tilalta kouluun.
Koirakoulun jälkeen lähdettiin Nellan kanssa katsomaan mätsäri touhua Ylistaroon. Aika hulinaa oli, mutta ihan kivaa.

Illalla oli vielä energiaa lähteä valjastelemaan Brucen kanssa. Kesän ensimmäinen ulkoilu meni hyvin, alkuun vähän pelotti.
Ulkoa tuotiin muillekin kissoille nuuhkittavaksi pihan vaahterasta pudonnut oksa. Ulkomaailman ihmeitä aletaankin tuomaan nyt useammin sisälle. Toivon, että kun hajut käy tutuiksi niin arimmatkin uskaltais tämän seurauksena jossakin vaiheessa ulkoilla yhtä hienosti kuin Bruce.

Jaken pissatulehdusta varten määrätty antibiootti kuuri loppui tänään. Jakkea varmasti harmittaa kun se huomaa ettei aamu alakaan enää nakki tarjoilulla.

Viime viikon perjantaina oli Susua varten varattu aika lääkärille. Samalla ajalla otin Nellan mukaan saamaan rokotuksensa.
Susu on jo pitkään ollut aiempaa huonommassa kunnossa. Sillä on monessa paikassa hotspotteja ja sen iho on muutenkin huonossa kunnossa, sen karva on ohentunut, ruoka ei ole maistunut ja se on silmin nähden laihtunut.
Ensimmäisenä on munuaisvikaisen koiran kohdalla tietysti mielessä, että munuaiset ovat menneet huonompaan kuntoon. Verikokeet maksa ja munuaisarvoja varten otettiin ja Susun ihoa tutkittiin. Lääkäri meinasi, että viimekeväinen allergia on palannut joten Susu sai mukaansa Allermyl-shampoota sekä ihoa rauhoittavaa suihketta. Lisäksi se sai antibiootti pistoksen hotspotteja parantamaan. Kortisonia se syö jo valmiiksi ja koska se jo itsessään ohentaa ihoa, on shampoo ainut ja paras hoito.
Ohjeeksi saatiin myös, että ruokahalunsa menettänyt Susu on saatava syömään keinolla millä hyvänsä. Susun paino oli vain 6,3kg eli se on laihtunut kilon.

Nyt Susu on kerran pesty lääkeshampoolla ja suihketta on suihkittu vähän joka välissä ja pikkuisen iho on jo paljon parempi. Hilse ja punoitus on selvästi vähentynyt, hotspotitkin ovat parantuneet hyvin.
Tänään soitettiin verikokeiden tuloksista ja onneksi munuaisarvot eivät olleet huonontuneet, maksa-arvot sen sijaan olivat. Susu saa nyt entisen sydänlääkkeensä lisäksi toista, erilailla vaikuttavaa sydänlääkettä, jonka pitäisi auttaa sydäntä kuljettamaan paremmin happea elimistöön. Yhtäkaikki uutiset olivat siis kuitenkin parempia kuin huonoja.

Ai niin, kaikkien elukoiden kynnet on kahden päivän aikona leikattu. Kissojen sunnuntaina ja koirien tänään maanantaina. Rottien manikyyri hoitui samalla kun ne haisulit pestiin viime viikolla häkin siivouksen yhteydessä.

keskiviikko, 11. helmikuu 2009

Jaken uusi panta ja riehumista

Tänään oltiin koko porukalla Wilma-serkun kanssa riehumassa koira-aitauksessa.
Matkalla nähtiin kahjo kissa, joka ei meinannut ollenkaan ymmärtää, että autoa pitäisi väistää. Se vaan seisoi ja tuijotti silmät suurina. Auto aivan heilui kun piti niin kovasti ryntäillä siellä takapentillä kisun perään. Aitauksen luona nähtiin myös hevosia, niitä piti aina riehumisen lomassa jäädä vahtaamaan. Isoja ovat, mutta onneksi aika vaarattoman oloisia.
Samalla reissulla Jakke sai ensimmäisen oman pannan, hienon Hurtta-merkkisen puolikuristavan pannan.
Aitauksessa räpsittiin kuvia.






tiistai, 2. joulukuu 2008

Susun pesu

Tänään oli Susun pesupäivä.
Normaalisti Susu joutuu pesulle parin, kolmen viikon välein. Tällä kertaa pesua on jouduttu siirtämään Susun flunssan takia ja edellisestä kerrasta oli kulunut jo reilu kuukausi.
Tänään pestiinkin sitten tosi huolellisesti. Varpaiden välit ja korvat pestiin erityisellä tarkkuudella. Itse pesusta Susu ei pidä, mutta föönaus on mukavaa.
2113760.jpg
Puhdas, tyytyväinen spanieli